
Energiahoitoa unettomuuteen
Tänä syksynä useat asiakkaat ovat tulleet energiahoitoon unettomuuden vuoksi. Unettomuus on valitettavan yleinen ongelma, joka jo muutamassa yössä heikentää merkittävästi hyvinvointia. Puhumattakaan vuosikausia jatkuvista univaikeuksista.
Unettomuuden taustalla voi olla monia eri syitä. Useimmiten kyseessä on varsinkin herkillä ihmisillä hermoston ylikierrostila. Stressaava tai kiireinen elämäntilanne saa ihmisen kiristämään tahtia töissä, kotona ja harrastuksissa, mutta kun illalla pitäisi rauhoittua nukkumaan, ei hermosto otakaan asettuakseen ja nukahtaminen on hankalaa. Keho on ikään kuin jatkuvassa valmiustilassa.
Huonosti nukutun yön jäljiltä hermosto on entistä enemmän kierroksilla ja mikäli päivän aikana ei ole mahdollista levätä, on nukahtaminen seuraavana iltana vielä hankalampaa. Unettoman kannalta tilanne on täysin nurinkurinen: Mitä väsyneempi on, sitä vaikeampaa nukkumisesta tulee.
Kokemukseni mukaan energiahoidossa ylikierroksilla oleva hermosto rauhoittuu usein jo ensimmäisellä hoitokerralla ja ikävä noidankehä saadaan katkeamaan. On aika yleistä, että univaikeuksista kärsivät asiakkaat rentoutuvat hoidossa niin, että nukkuvat suurimman osan hoitoajasta.
Aina unettomuudella ei löydy ilmeistä syytä stressaavasta elämäntilanteesta. Silloin on erityisen tärkeää selvittää alkuhaastattelun avulla, voiko uniongelman taustalla olla esimerkiksi liiallinen kofeiinipitoisten juomien käyttö, liian vähäinen energiansaanti ravinnosta, älylaitteiden käyttö myöhään illalla tai vaikka hoitamaton raudanpuute.
Joskus ratkaisun avain voi löytyä energiahoidon ulkopuolelta, mutta näissäkin tapauksissa hoito voi toimia tehokkaana tukena yöunien parantamisessa. Esimerkiksi raudanpuutteessa energiahoito auttaa lisärautaa ja muita ravinteita imeytymään paremmin kun elimistön stressitasot laskevat. Ja samalla myös raudan kulutus vähenee.
Useimmiten asiakas kuitenkin tietää jo hoitoon tullessaan, että unettomuuden taustalla on jokin trauma, kuten läheisen kuolema, väkivaltainen parisuhde tai lapsuusajan seksuaalinen hyväksikäyttö. Suurin osa näistä asiakkaista on käynyt monta vuotta terapiassa, mutta kipeät kokemukset ja tunteet nousevat silti yön aikana alitajunnasta häiritsemään unta.
Hoidossa onkin tärkeää purkaa traumoihin liittyvää tunnekuormaa esimerkiksi Tunnekehon hoidon avulla. Monet asiakkaat ovat kokeneet menetelmän hyväksi erityisesti siitä syystä, ettei kipeistä kokemuksista välttämättä tarvitse puhua ääneen. Hoidon kannalta oleellista on vain se, että asiakas saa kiinni kokemuksiin liittyvistä tunteista.
Jos univaikeuksien taustalla on traumaattisia kokemuksia, ei yksi hoitokerta yleensä riitä vaan unen parantuminen saattaa vaatia usean viikon tai kuukauden työstämistä. Monet onneksi huomaavat positiivisia muutoksia jo muutaman kerran jälkeen, mikä omalta osaltaan kannustaa jatkamaan välillä raskastakin hoitoprosessia.
Hoidon sivutuotteena mieliala nimittäin yleensä paranee ja eräskin 84-vuotias asiakas kertoi hoidon jälkeen tunteneensa itsensä tyyneksi ja onnelliseksi ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana.
BodyMind Energy Balancing Method hoitaja Hanna Pihko