Lapseni aivokasvain eli kuinka minusta tuli Energiahoitaja

Lapsellani todettiin aivokasvain hieman alle kolme vuotta sitten pitkän tutkimusprosessin jälkeen, joka oli saanut alkunsa kasvun hidastumasta. Elimme pitkään epätietoisuudessa, kun lääkärit yrittivät selvittää kasvaimen laatua ja sitä, miten se tulisi käyttäytymään mahdollisen kasvuhormonihoidon aikana. Alusta asti selvää oli ainoastaan se, ettei kasvainta voitaisi leikata pois. Se vaurioittaisi lapsen aivolisäkettä liikaa.

Tässä kohtaa päätin ottaa kaikki keinot käyttöön. Suurin ja mullistavin niistä oli Bodymind Energy Balancing Method- energiahoitajaksi opiskelu. Opiskelujen ajan tein paljon harjoitushoitoja myös lapselleni. Kasvainta en suoraan uskaltanut alkuvaiheen opinnoissa vielä hoitaa, vaan keskityin enemmän lapsen rentouttamiseen ja hänen pelkojensa työstämiseen kurssillani oppimiani menetelmiä käyttäen. Muun muassa piikkikammo ja lentopelko lievenivät huomattavasti. Lisäksi energiahoitotuttuni tekivät lapselle kaukohoitoja.

Lopulta puolentoista vuoden epävarmuuden jälkeen selvisi, että kasvain on harmiton eikä se kasva vaikka kasvuhormonihoito aloitettiin. Siirryin tekemään lapselleni kaukohoitoa joka päivä, ja edelleen silloin tällöin työstettiin pelkoja. Uskalsin kohdistaa hoitoa muös kasvaimeen. Lapsi myös teki mielikuvaharjoittelua, jossa kuvitteli kasvaimen kutistuvan ja häviävän pois.

Viimeisin magneettikuvaus ja kontrollikäynti oli nyt syksyllä. Siellä paljastui todellinen yllätys: kasvain oli lähes kokonaan kadonnut! Lääkärikin ihmetteli asiaa.

Tämä kokemus sai minut yhä enemmän vakuuttuneeksi vaihtoehtohoitojen tehosta. Lapseni kukoistaa tätä nykyä ja itse sain energiahoitamisesta toisen ammatin.

Hoitoja teen Hyvinvointipiste Voidaanhyvin hoitolassa kalasatamassa: www.voidaanhyvin.net

Maria Bodymind Energy Balancing Method hoitaja

2020-03-27T22:05:39+02:00